IMG_2095%5B1%5D.jpg

 

Pippurista liharuukkua söimme uudenvuoden aattona. Tähän ruokaan upotin joululta jäänyttä kermaa ja mustapippurituorejuustoa. Ja hyvää oli!  Ohjeen annos on kolmelle. Kuva ruoasta jäi ottamatta, joten laitan tuohon kuvan joulukukkasestamme. 

 

400 g naudan paistisuikaleita

1 rkl voita

n. 1 rkl paahdettua sipulirouhetta

50 g mustapippurituorejuustoa

1½ dl vettä

1 dl kermaa

1 rkl soijakastiketta

½ tl suolaa

 

Ota lihasuikaleet huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Kuumenna lihasuikaleet pannulla voissa. Lisää sipulirouhe. Murenna sitten pannulle tuorejuusto ja lisää joukkoon vesi. Kääntele seosta, kunnes juusto on täysin sulanut. 

Kaada lihaseos pataan ja anna hautua uunissa 175 asteessa tunnin ajan. Sekoita joukkoon kerma ja soijakastike. Anna hautua uunissa vielä 15 minuutin ajan. Mausta lopuksi suolalla.