IMG_4517%5B1%5D.jpg

 

Miehen ehdotuksesta vähähiilihydraattista ruokaa maanantai-iltaan. Suunnittelin ostavani tähän ruokaan savulohta, mutta K-Supermarketin kalatiskillä loimulohi olikin kilohinnaltaan aivan sama, joten ostinkin sitä pienen palan.

 

450 g pakastekukkakaalia

2 dl vettä

suolaa

200 g loimulohta (tai lämminsavulohta) - poista nahka, kuutioi pieneksi

1½ dl cheddarjuuustoraastetta

3 dl (ruoka)kermaa

2 munaa

3/4 tl suolaa

mustapippuria myllystä

1½ dl cheddarjuuustoraastetta

 

Kiehauta 2 dl vettä, lisää suola ja pakastekukkakaali. Keitä 4-5 minuuttia ja kaada vesi pois, höyrytä kuivaksi. Pilko kukkakaalit noin makaronin kokoisiksi paloiksi, kun ne ovat hieman jäähtyneet.

Sekoita kulhossa keskenään kukkakaali, paloiteltu loimulohi ja juustoraaste. 

Sekoita munat, kerma ja mausteet keskenään, kaada kulhoon muiden ainesten joukkoon ja sekoita jälleen.

Kaada ainekset n. 1 litran vetoiseen voideltuun uunivuokaan (tämä ohjeen annos on juuri sopiva tuon kokoiseen vuokaan). Kypsennä airfryerilla 150 asteessa 35 minuutin ajan.