IMG_4215%5B1%5D.jpg

 

Mimmin keittiössä -blogin ohjetta mukaillen perunaviipale-jauhelihalaatikkoa, tai kuten miehen lapsuudenkodissa sanottiin "liuloperunalaatikkoa". Hiukan sai lisätä suolaa valmiiseen ruokaan.

 

750 g pakasteperunaviipaleita

 

400 g naudan jauhelihaa

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

3/4 tl sipulijauhetta

mustapippuria myllystä

 

Munamaito:

4 munaa

2 dl ruokakermaa

6 dl maitoa

1 tl suolaa

ripaus paprikajauhetta

 

Paista jauheliha pannulla ja mausta se suolalla, paprikajauheella, sipulijauheella ja mustapippurilla.

Laita voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunaviipaleita ja jauhelihaa, aloita ja lopeta perunakerroksella.

Sekoita munamaidon ainekset ja kaada seos uunivuokaan siten, että ainekset lähes peittyvät.

Paista 200 asteessa 1½ tunnin ajan. 20-30 minuutin paistumisen jälkeen painele lastalla pinnassa olevat perunaviipaleet lastalla munamaidon peittoon, jotta pintakerroksesta tulee mehevä. Jos pinta uhkaa ruskistua liika, peitä vuoka kannella tai foliolla paistumisen loppupuolella.