IMG_3887%5B1%5D.jpg

 

Mulla oli jostain kirpparilta aikoinaan tarttunut mukaan pieni rengaskakkuvuoka jonka vetoisuus on 8 dl. Hoksasin, että sehän sopii airfryeriin, ja tänään sitten oli vuorossa piimäkakun teko. Alkuperäinen resepti K-Ruoka -sivustolta.

 

2,2 dl vehnäjauhoja

0.9 dl sokeria

4 mm soodaa

4 mm leivinjauhetta

4 mm rosmariinia (hienonna morttelissa)

0,9 dl piimää

0,2 dl siirappia

90 g voita, sulatettuna

0,4 dl appelsiinimarmeladia

 

Voitele ja korppujauhota rengasvuoka. Sekoita kuivat ainekset keskenään.

Sulata voi ja sekoita joukkoon appelsiinimarmeladi. Lisää kuivien aineiden joukkoon ensin piimä ja siirappi, ja sitten voiseos. Sekoita puuhaarukalla vain sen verran, että ainekset juuri ja juuri menevät sekaisin. 

Paista 160 asteessa 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.

Aivan hyvä rakenne kakkuun tuli ja oli täysin kypsä. Paistopinnasta tuli hivenen turhan rapsakka, joten arvelisin, että 25 minuutin paistoaikakin olisi riittävä.

 

IMG_3885%5B1%5D.jpg