IMG_4556%5B1%5D.jpg

 

Valion ohjetta mukaillen. Ensimmäisen kerran törmäsin Pehtoorin perunaloora -reseptiin 80-luvun lopulla, jolloin mikroaaltouunissa ruoan valmistaminen oli muodikasta. Tämäkin resepti oli kirjassa, jossa oli reseptejä mikroaaltouunille. Ruskistettuahan mikrossa ruokaa ei saanut, mutta kun valmiin ruoan päälle ripoteltiin paprikajauhetta, se näytti lähestulkoon uunissa paistetulta.

Minulla oli jossain vaiheessa useampikin mikrouunikeittokirja kirjahyllyssäni. Vuosi tai pari sitten lahjoitin ne kaikki  Facebookin roskalavaryhmässä kerralla pois. Jollekin kelpasi.

 

400 g naudan jauhelihaa

3/4 tl suolaa

pippurisekoitusta myllystä

1 tl savupaprikajauhetta

3/4 tl sipulijauhetta

500 g viipaleperunoita (pakaste)

2 dl cheddarjuustoraastetta

1 prk (200 g) raejuustoa

3 dl maitoa

3 munaa

3/4 tl suolaa

 

Ruskista jauheliha pannulla rasvassa. Muasta suolalla, pippurisekoituksella, savupaprikajauheella ja sipulijauheella.

Laita kerroksittain voideltuun uunivuokaan perunaviipaleita, jauhelihaa, juustoraastetta ja raejuustoa. Aloita ja lopeta perunakerroksella.

Sekoita munamaidon ainekset ja kaada se vuokaan. Ripottele pinnalle vielä hieman juustoraastetta. Paista uunin alaosassa 200 asteessa 1 tunti 15 minuuttia.