Tänään syntyi koko sapuska airfryerilla. Tätä reseptiä kirjoittaessani ulkona sataa oikein kaatamalla ja ukkostaa.
Hunaja-sinappilohi airfryerilla:
350 g lohifileetä
1 tl suolaa
mustapippurirouhetta
sitruunamehua
2 rkl Dijon-sinappia
1 rkl juoksevaa hunajaa
½ tl valkosipulimurskaa
Mausta lohifileepalat suolalla ja mustapippurirouheella. Pirskottele päälle sitruunamehua. Sekoita keskenään Dijon-sinappi, juokseva hunaja ja valkosipulimurska, ja levitä seos tasaisesti lohifileiden päälle.
Suihkauta airfryerin korin pohjalle vuokasprayta. Kypsennä 180 asteessa 17 minuutin ajan.
Tomaatti-kesäkurpitsapaistos airfryerilla:
300 g kesäkurpitsaa
2 tomaattia
n. 100 g fetajuustokuutioita
0,3 dl ruokaöljyä
1 tl kuivattua basilikaa
½ tl suolaa
ripaus mustapippurirouhetta
Kuutioi kesäkurpitsa ja tomaatit n. 2 cm kokoisiksi paloiksi. Laita palat voideltuun, kooltaan 1 litran, uuninkestävään vuokaan. Lisää fetajuustokuutiot ja sekoita ainekset keskenään.
Sekoita ruokaöljyyn kuivattu basilika, suola ja mustapippuri. Valuta maustettu öljy kasvisten päälle ja sekoita jälleen hieman.
Kypsennä airfryerilla 190 asteessa noin 20 minuutin ajan, sekoittele aineksia pariin otteeseen kypsennyksen aikana.
Kommentit