Raparperin varret olivat oikein venähtäneet pitkiksi takapihalla. Ei muuta kuin raparperipiirakan tekoon Kieli ulkona. Ohjeesta tulee pellillinen. Jos puolitat ohjeen annosmäärät, tulee taikinasta piirakkavuokaan sopiva.

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
4 dl piimää, kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
2 dl öljyä
2 kananmuna

raparperiä paloina
päälle raesokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää nestemäiset aineet joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle. Kuori ja paloittele muutama raparperin varsi. Laita palat taikinan päälle. Ripottele päälle raesokeria. Paista piirakkaa 200 asteessa, uunin keskitasolla n. 25-30min, kunnes pintaan tulee hieman ruskea kaunis väri.