Olenkin tainnut jostain kertoa saaneeni innostuksen ruoanlaittoon v. 1926 syntyneeltä anopiltani, joka oli todella taitava ruoanlaittaja ja leipoja ja jonka ruokapöydässä vieraillessa oli aina tarjolla montaa sorttia herkullista ruokaa.
Anopin lihamurekkeessa oli aina täytteenä keitettyjä munia, ja sellaista tulee aika ajoin laitettua meidänkin ruokapöytään.

773156.jpg

Täytetty lihamureke

400 g nauta-sika jauhelihaa (itse tein naudan jauhelihasta)
1 dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä tai kermaa
1 kananmuna
1 pieni sipuli hienonnettuna ja ruskistettuna
1 rkl sinappia
1/3 tl mustapippuria jauhettuna
2 tl suolaa
2 - 3 keitettyä kananmunaa

Sekoita keskenään kermaviili, korppujauho ja mausteet. Anna turvota hetki. Lisää loput ainekset, sekoita hyvin. Taputtele mureketaikinasta murekkeen pohja levyksi voideltuun uunivuokaan. Lisää tämän päälle keitetyt, kuoritut kananmunat ja tee taikinasta murekeelle "kansi". Sivele pintaan sinappia ja ketsuppia. Kuumenna uuni noin 200°C ja paista mureketta noin 45 minuuttia. Voit kaataa vuoan pohjalle vettä tai kermaa, jolla voit paiston aikana sivellä mureketta. Paistamisen jälkeen anna murekkeen levätä hetki ennen leikkaamista, siten se pysyy mehukkaana.